Tiedote FinnLacton toimitusjohtajavaihdos
FinnLacton pitkäaikainen toimitusjohtaja Pasi Niemi on omasta tahdostaan tehnyt päätöksen siirtyä toteuttamaan pitkään suunnittelemaansa vaihdosta ja suuntaamaan energiansa uusiin mahdollisuuksiin elämässään. Pasi on johtanut FinnLactoa yhtäjaksoisesti 25 vuoden ajan, neljännesvuosisadan aikana yritys on kasvanut, uudistunut ja kulkenut menestyksekkään matkan tukien suomalaista maidontuotantoa.
”Haluan lämpimästi kiittää asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja työtovereita kaikista näistä vuosista. On ollut suuri ilo ja kunnia saada tehdä töitä yhdessä teidän kanssanne. Matka on ollut opettavainen ja antoisa monella tavalla”, Pasi toteaa.
FinnLacton uudeksi toimitusjohtajaksi on 1.9. alkaen nimitetty Tuomas Wilén, joka on ollut talossa jo 16 vuoden ajan. Tuomas siirtyy tehtävään myynti- ja markkinointipäällikön roolista. Pitkän linjan finnlactolaisena hän tuntee yrityksen ja sen asiakkaat perusteellisesti.”On hienoa päästä jatkamaan Pasin työtä ja viemään FinnLactoa eteenpäin yhdessä osaavan tiimimme kanssa”. Tavoitteenani on varmistaa, että asiakkaamme saavat jatkossakin parasta mahdollista palvelua ja ratkaisuja”, Tuomas sanoo.
FinnLacton hallituksen puheenjohtaja Ilkka Pohjamo kiittää Pasia lämpimästi hänen pitkästä ja ansiokkaasta työstään yhtiön hyväksi. ”Pasi on luotsannut FinnLactoa vakaasti ja osaavasti monien muutosten ja kehitysvaiheiden läpi. Hänen työnsä jälki näkyy vahvana perustana, jolle on hyvä rakentaa tulevaa”, Ilkka sanoo.
Ilkka toivottaa myös Tuomas Wilénille menestystä uudessa tehtävässään. ”Tuomas tuntee FinnLacton erinomaisesti ja hänellä on vahva näkemys yhtiön kehittämisestä. Uskon, että hänen johdollaan jatkamme asiakkaidemme ja kumppaneidemme parhaaksi tehtävää työtä menestyksekkäästi”, Ilkka toteaa.
Lisätietoja:
Ilkka Pohjamo
Hallituksen puheenjohtaja, FinnLacto Oy
puhelin: 050 398 4326
sähköposti: ilkka.pohjamo@faba.fi
FinnLacto Oy on Faba osuuskunnan tytäryhtiö.

